Lapissa

Tulipahan käytyä ensimmäistä kertaa elämässäni Lapissa asti. Oli kyllä pitkä aika olla autossa, kun koko ajan piti tarkkailla eteen ja sivuille. Onneksi välillä pääsi jalottelemaan ja lukemaan koirakamujen viestejä pusikoista.

Näätämössä, joka on todella pohjosessa, oli kivaa juoskennella vapaana ja tutkia maastoa. Kyllä se näytti erilaiselta kuin Vierumäessä. Mutta voi kun ne punaiset puolukat oli hyviä, ja niitä oli paljon, välillä kaikki mitä näin oli vain puolukan varpuja. Sitä en oikein ymmärtänyt, että miksi äitin kanssa lenkillä ollessa, yht äkkiä minut huudettiin takaisin ja puhuttiin jostain märästä suosta. Kummallista!

Multa on kysytty, että näinkö matkalla poroja. Hm...tarkoitatkohan niitä isoja sarvipäitä tien laidassa? Juu, kyllä mä niitä näin ja kyllä mä yritin autosta käsin komentaa niitä, mutta ei ne korvaansa lotkauttaneet eivätkä siirtyneet vaikka kuinka haukuin. Kävelyretkillä niitä en nähnyt, vaikka iskä ja äiti väittivätkin nähneensä.

Takastulomatkalla oli vaikea pysyä hereillä ja vähän torkahtelinkin, mutta olipa ihanaa päästä kotiin nukkumaan iskän ja äiskän sängyn alle. Illalla vähän vettä kupista ja sit koisaamaan. Seuraavan kerran jaksoin nousta puolilta päivin seuraavana päivänä. Olipas se matkailu rankkaa. Matkalla on kivaa, mutta kotona parempi.

Seikkailut jatkuu. Kovasti noi äiti ja iskä odottaa, että mun juoksu alkaa...kyllä mun hormonit selkeesti välillä jo jyllääkin, mutta en tiedä miks ne Tampereen matkasta oikeaan aikaan juoksua puhuu...täytyy varmaan odotella ja katsoa mitä kummaa tapahtuu.